Filosofian maisteri ja niin paljon muutakin


Tutkintohakemukseni hyväksyttiin 8.6.2020, mistä heti seuraavana päivänä se näkyi opintorekisterissä. Odotetusti, mutta silti niin yllättäen, viisi vuotta sitten aloittamani polku oli virallisesti tullut päätökseensä. Kaikki ne aamut yliopistolla, pitkäveteiset esseet, luentovideot ja opiskelijalounaat. Siinäkö se nyt oli?


Samaan aikaan tiedän, että tämä tutkinto on niin paljon muutakin, kuin pelkkä opintosuoritus. Kun painoin vuonna 2014 ylioppilaslakkia päähäni, en voinut kuvitellakaan, minkälaiselle polulle elämä minua johdattaa. Olin hakenut Helsingin ja Jyväskylän yliopistoon kasvatustieteiden ja yhteisöviestinnän opintoihin, töissä Helsingissä ja kaipasin kovasti jo omaan kotiin. Pois vanhempien helmoista. Kun opiskelupaikkaa ei herunut, hain syksyn yhteishaussa kaikkien yllätykseksi tietojärjestelmätieteisiin Jyväskylään, mikä ei todellakaan ollut se ala, mitä alun perin havittelin. En edes tiennyt kyseisestä oppiaineesta juuri mitään. Sain kuin sainkin opiskelupaikan ja otin sen siltä istumalta sokkona vastaan. Hyvä tästä tulee, mietin innoissani ajaessani auto täynnä Clas Ohlsonista ostettua rompetta uuteen kotiini Keski-Suomeen. Ja hyvähän siitä tulikin.




Samalla kun asetuin uuteen kotiin ja tutustuin uuteen kotikaupunkiin, aloitin uuden työn sekä koitin sulautua yliopistoelämään. Tuskastelin oman henkisen hyvinvointini kanssa, enkä oikein ollut varma enää hetken kuluttua siitä, oliko valitsemani pääaine se ura, jonka todella halusin valita. Olin ihan hemmetin hukassa. Olin hakemassa ammattikorkeaan logistiikan insinööriksi, kauppakorkeaan johtamisen linjalle ja taisin jopa harkita niitä kasvatustieteitäkin useamman kerran. Kipuilin jostain syystä todella paljon sen suhteen, mitä haluan tehdä ja opiskella. En oikein tiennyt, kuka tai mikä halusin itse olla. Oli kuin olisin ollut suunnistuskilpailussa, mutta kartta oli hukkunut matkan varrella.




Ja olihan sitä muutakin myllerrystä luvassa sitten koko opintojen ajalle. Hankimme toisen kissan (joka oli paras päätös ikinä), muutimme kertaalleen, vaihdoin työpaikkaa, opiskelin ja koulutin itseäni uuteen työhön, reissasimme paljon, irtisanouduin töistä, vietin säntillisen opiskelijasyksyn opintopisteiden parissa, hain taas töitä, erosin lopulta viiden vuoden parisuhteesta, muutin yksin asumaan, rakastuin uudelleen, kirjoitin itselleni lopulta kandidaatin tutkinnon siitä pääaineesta, missä opintoni aloitinkin. Ja sitten uuden, nykyisen työni myötä päätin hakea maisteritutkintooni pääaineen vaihtoa, mikä on tiedekunnassamme mahdollista. Päädyinkin lopulta opiskelemaan maisterissani juuri sitä, mikä minua kiinnosti kaikista eniten - kognitiotieteitä.






Eli oman kodin rakentamisesta, haaveiden kanssa kipuilemisesta, mielenterveyden ongelmista, päättömästä reissaamisesta, muutamasta työpaikan vaihdosta ja opintopisteiden paukuttamisesta päädyin viimein löytämään itseni juuri sieltä, mihin halusinkin päätyä - sellaisten asioiden parista, jotka todella kiinnostavat. Kognitiotieteiden opiskelu on ollut niin paljon antoisampaa, kuin uskalsin edes unelmoida, että on jopa vähän haikea olo sen suhteen, ettei opintoihin tarvitse enää palata jatkossa.


Kaiken kaikkiaan katson tätä mennyttä viisivuotista ylpeydellä. Paljon on tullut opittua, niin itsestä kuin muistakin. Saadessani tutkintopaperit viimein kotiin, itkin useamman hetken. Haikeudesta ja onnesta, sillä palaset loksahtivatkin viimein paikoilleen.

Lisää tarinoita niin itsensä kehittämisestä ja henkisistä kriiseistä kuin kauneusaiheistakin löydät Rosa-Camilla blogista. Kiitos Rosa, kun jaoit tarinasi!


OTA YHTEYTTÄ

Miiluranta 1 C 4, 70800 KUOPIO

p. 044 988 3758

  • Instagram
  • Facebook

TIETOSUOJA

Copyright 2020 Laura Paula Maria Photography

Layout Copyright 2020 Laura Paula Maria Photography