Laura Paula Maria
PHOTOGRAPHY



RAKKAUDEN KESÄ/syksy 2023
VALOKUVAUS MILJÖÖSSÄ
Ikuistetaan yhdessä teidän perheen rakkaustarina juuri teidän tavallanne! Tämä hetki on niin pian jo eilinen, mutta muistot ovat elämänmittaisia ja ansaitsevat tulla tallennetuksi. Kuvien kautta pääset sukeltamaan elämäsi hetkiin yhä uudelleen.
KUVAUSPAIKAT
Kuvaan kesällä pääsääntöisesti Ritisenlahden maalaismaisemissa. Täältä löytyy niin kauniita peltoja, tunnelmallista metsää, rauhallisia hiekkateitä kuin pieni venerantakin.
Ihan kotimme lähettyvillä sijaitsee myös upea paikka, Hirvelä. Hirvelä on Sotkan riistamiehet ry:n metsästysmaja. Hirvelästä löytyy laavu, kota ja vanhoja kauniita puisia rakennuksia kuten myös "aakeeta laakeeta" ja harvaa heinikkoa, missä pikkuistenkin on hyvä kävellä. Alue on metsän ympäröimä.
Voit esittää toiveita kuvauspaikan suhteen, mutta katson parhaat paikat aina valon ja kasvillisuuden mukaan. Luonto muuttaa muotoaan hetkessä (esim pelto niitetään), joten kuvauspaikka saattaa muuttua vielä kuvausta edeltävänä päivänä.
Kuvausaika riippuu säästä ja teidän rytmistä. Pääsääntöisesti suosittelen kuvausta niin myöhään kuin mahdollista, sillä valo pehmenee huomattavasti pari tuntia ennen auringonlaskua. Näin kuvista tulee tunnelmallisempia ja kuvauskin on huomattavasti helpompaa. Kuitenkin, jos sää on täysin pilvinen (erinomainen kuvaussää!), voimme kuvata mihin aikaan vain päivästä. Sovitaan etukäteen kellonaika, mutta katsotaan tilannetta tarkemmin vielä kuvauspäivää edeltävänä päivänä.










MITÄ PÄÄLLE KUVAUKSIIN?
Murretut, luonnonläheiset sävyt ovat ajattomia ja sopivat täydellisesti luontoon. Valkoinen/vaalea yläosa tai mekko on aina varma valinta. Myös beige, konjakki ja oranssi sopivat hyvin miljöökuvauksiin. Oranssi on vihreän ruohon paras kaveri! Vanha roosa puolestaan sopii erityisen kauniisti hirsisten rakennusten kaveriksi. Syksyllä kannattaa suosia syksyn sävyjä myös asussa.
Musta väri yläosassa "syö" valoa ja mustassa asussa näkyy helposti pöly sekä vaatteen tekstuuri. Mustalla voi maustaa asua, mutta suosittelen kuitenkin vahvasti vaaleampaa tai murretumpaa vaihtoehtoa etenkin yläosaan!
Useita voimakkaita printtejä vaatteissa kannattaa välttää, suosittelen yksivärisiä paitoja tai hyvin hillittyjä kuvioita. Toisaalta esimerkiksi tiimi-flanellipaidat voisivat olla hauska vaihtoehto laavumaisemiin/hirsiseinän kanssa! Hyvä tapa löytää sopiva vaatetus koko perheelle on asetella vaatteet vierekkäin sängylle ja katsoa, onko väriskaala tasapainoinen.
Myös materiaaleilla on merkitystä. Mukavan näköiset, pehmoiset ja luonnolliset materiaalit näyttää kuvissa ihanalle. Tärkeintä on kuitenkin, että pukeudut (tai puet lapsen) oman persoonasi mukaan vaatteisiin, jossa on hyvä olla. Yhtä oikeaa tyyliä ei ole ja olet hyvä juuri sellaisena kuin olet!
Pienille tytöille perhekuvauksiin yksi hyvä vaihtoehto on romperi: asu ei mene ruttuun kerälle lasta syliin nostaessa. Mekon alle suosittelen bloomerseja/sortseja, jotta vaippa tai pikkarit ei pääse vilahtamaan. Huomiota kannattaa kiinnittää myös lasten vaatteiden kokoon: vaatteiden tulisi olla sopivia, ei liian isoja. Kun lapsia pidetään sylissä, nousee paita tai mekko helposti korviin. Pienille lapsille suosittelen paidan tilalle bodyä. Vaatteet rutistuvat ja harvoin istuvat kuvassa juuri täydellisesti, mutta sehän on vain elämää! Vaatteiden rutistumisesta ei kuvauksissa kannata turhia stressata. Lapset liikkuvat ja voivat jopa kaatua juostessaan tai askeleita harjoitellessa. Vaatteet voivat vähän likaantua, mutta sitähän se lasten elämä on!
Naisille suosittelen mekkoa tai hametta, joka on täyspitkä tai polven alle. Etenkin pienten lasten kanssa kuvissa voi joskus näkyä vain vanhempien jalat, jolloin alaosa korostuu. Myös housut & paita tai tunika on hyvä vaihtoehto ja antaa vapautta liikkua. Tuumaa myös, haluatko käsivarsien näkyvän kuvissa. Yleisesti ottaen hihalliset asut toimivat paremmin, mutta tietenkään yhtä oikeaa asua ja tyyliä ei ole. Pääasia on, että tunnet olosi kotoisaksi vaatteissa.
ASUSTEET KUVISSA
Asusteet ja korut viimeistelevät tyylin. Lasten pääpannat,rusetit, hatut ja pinnit on supersöpöjä, mutta voi olla, ettei pikkuinen anna pitää niitä kovin kauan. Myös henkseleillä ja polvisukilla voi saada vekkulia ilmettä. Tuuli voi ottaa hiuksista vallan, joten suosittelen, että hiukset olisivat kiinni ainakin osittain tai matkaan mukaan kannattaa ottaa pinnejä/pompuloita. Aurinkohatut ovat näyttäviä kuvissa, mutta saattavat olla tiellä, kun olet puolison/perheen kanssa ihan lähekkäin. Hattu voi myös lentää päästä kovalla tuulella. Hattua kannattaa kuitenkin kokeilla ja voi olla, että se toimii hyvinkin. Varaudu kuitenkin olemaan myös ilman hattua tarvittaessa.
Kengät voivat olla kesäkengät, tennarit tai vaikkapa korkeavartiset maiharit. Kenkävalinta riippuu maastosta ja tyylistänne. Jossain tilanteessa voi olla mahdollista olla myös paljain varpain.
1-VUOTIAS KUVAUKSISSA
Huomioi neuvolakäynnit. Ainakin 1-vuotisneuvolassa voidaan antaa rokotteita, joten lapselle saattaa nousta lämpöä seuraavina päivinä. Neuvolan ja kuvauksen välillä on hyvä olla tarpeeksi välipäiviä.
Kuvauspäivän ja edeltävän päivän olisi hyvä olla mahdollisimman "normaali". Synttäribileet tai matkustaminen voi väsyttää pientä vielä seuraavana päivänä, mikä voi heijastua kuvauksissa.
Suunnittele vaatteet ajoissa ja testaa ne lapsen päällä. Joskus koot voi yllättää. Katso, voiko lapsi liikkua vaatteissa vapaasti ja pysyykö ne päällä. Entä vilkkuuko vaippa mekon alta? Myös kenkiä kannattaa koeajaa etukäteen, jos taapero ei ole niihin tottunut.
Jos lapsen iho on kuiva, aloita rasvaaminen useita päiviä aiemmin.
Tarkasta lapsen kasvot vielä kerran ennen kuvauksia. Puhdista lapsen kasvot (ja hampaat) huolellisesti, etenkin kuivunut räkä ja ruoka jää helposti ihoon kiinni. En editoi näitä kuvista pois, joten ne kannattaa puhdistaa.!
Katso, ettei pesulappu näy läpi vaatteista. Leikkaa repsottavat langat pois. Silitä vaatteet tarvittaessa ja kuljeta ne henkarissa matkan aikana.
Suosittelen ottamaan mukaan varavaatteet lapselle.
Halutessasi voit ottaa kaksi asua mukaan. Yksi asu kuitenkin myös hyvin riittävä :) Vaihtelua kuviin tuo myös vaikkapa hattu, joka on helppo riisua välillä pois.
Tarkasta vaippa juuri ennen kuvausta ja vaihda tarvittaessa. Vaipan kannattaa olla mahdollisimman tyhjä, jottei se pullota vaatteiden alta.
Ota mukaan juotavaa ja kiukkuevästä, vaikkapa helposti nautittava smoothie ja naksuja.
Voit ottaa lapselle mukaan omaa rekvisiittaa. Kuvaajalta löytyy tarvittaessa joitakin leluja, koreja ja vilttejä.

PERHEEN VALMISTAUTUMINEN KUVAUKSIIN
Ota huomioon ainakin seuraavat asiat valmistautuessasi kuvauksiin:
Jos sinulla on silmälasit, puhdista ne huolellisesti ennen kuvauksia. Silmälasien kanssa katson kuvakulmia tarkemmin, jotta vältymme heijastuksilta. Jos mahdollista, suosittelen piilolinssejä kuvaukseen.
Puhelin unohtuu helposti etutaskuun ja voi pullottaa kuvissa. Säilytä puhelinta/avaimia jne jossain muualla kuvausten ajan.
Tarkasta niin omat kuin lastenkin kasvot vielä kerran ennen kuvauksia. Puhdista lapsen kasvot HUOLELLISESTI, etenkin kuivunut räkä jää helposti ihoon kiinni. Räkä on vaikea saada editoutua pois siististi. Myös rähmä jää helposti huomaamatta. Tarkasta myös korvat.
Siisti sormenkynnet, kynsivallit ja varpaankynnet ennen kuvauksia (jos olette avojaloin).
Sheivaa ylimääräiset karvat tai parta ajoissa. Rasvaa kuiva iho.
Tarkasta, että korut ovat oikein päin ja ettei sinulla ole mitään ylimääräistä (esim pompula tai aktiivisuusranneke unohtuu helposti käteen.
Katso, ettei pesulappu näy läpi vaatteista. Leikkaa repsottava langat pois. Silitä vaatteet tarvittaessa. Paitojen hihojen sivupuolelle jää helposti silitys tai viikkausraita.
MITEN OLLA KUVISSA?
Hymy, nauru ja myönteinen ilme on kuvausten paras kaveri! Yleisohje perhekuviin on, että olkaa kuin minua ei olisikaan eli keskittykää olemaan toisillenne läsnä ja kääntykää enemmän toistenne puoleen kuin kameraan.
- Vaikkapa piknik-viltillä istumassa asennon olisi aina oltava mukava. Eli jos on hankala olla, niin kannattaa vaihtaa asentoa.
- Käsille kannattaa etsiä paikka, esim lapsen varpaista, käsikädessä, puolison olkapäältä. Vapaana roikkuvat kädet ei yleensä näytä hyvälle.
- Tekeminen ja aidot hetket on parhaita eli jos löytyy joku sellainen juttu, mistä lapsi tykkää tosi paljon (lennättäminen, reppuselkäily, olkapäille nosto, hippa, kukkien keräily tai ihastelu, käpyjen keräily, halit, pusuttelu, lintujen ihmettely, käsikkäin kävely..) kannattaa hyödyntää.
- Mitä lähekkäimmin olette, sen tunteellisempia kuvia yleensä tulee (kuvissa jopa 30cm etäisyys on pitkä, saa olla tosi lähekkäin) Saa pusutella, nuuhkia ja nojata toiseen. Toki kuvat voivat olla luonteeltaan vaikka hauskoja ja vauhdikkaita. Miljöökuvauksissa on myös tilaa temmeltää ja juosta, joten aina ei tarvitse olla nenä kiinni nenässä. Jos lapset erkaantuvat vanhemmista, suosittelen vanhempien ottavan kontaktia toisiinsa. Silloin on hyvä halittelu/pusutteluhetki tai olla vaikka käsikädessä kahdestaan. Jo toisiinne katsominen tuo kuviin tunnetta, jos lähempi kanssakäyminen ei tunnu kuvaajan edessä luontevalle.
Tärkein neuvoni on, että koittakaa rentoutua ja pitää hauskaa sekä keskittyä toisiinne. Suunnittelen teille sopivia sommitelmia ja "tekemistä" kuvauksiin, mutta mennään tilanteen mukaan. Usein kuvaus soljuu kuin itsestään lapsia seuraillen ja kevyesti ohjaten, mutta toki tämä riippuu myös lasten iästä. Teidän ei tarvitse osata mitään etukäteen. On tavallista, että alkuun on vähän jäykkä olo ja voi jännittääkin. Kyllä se meno siitä rentoutuu, kun vauhtiin päästään!

LAPSEN | LASTEN MOTIVOINTI
Lasten innokkuus kuvauksiin riippuu monesta tekijästä. Jotkut eivät malta odottaa kuvauksiin pääsyä, toisia ei voisi vähempää kiinnostaa, joitakin saattaa jännittää kovastikin. Pienet lapset eivät toki edes ymmärrä, mistä on kyse.
Mikä voisi motivoida lasta?
Ota lapsi mukaan suunnitteluun. Katsokaa yhdessä etukäteen kivoja perhekuvia netistä ja kysy lapsen omia ideoita kuvauksiin. Anna vaikka tehtäväksi keksiä yksi tai juttua, mitä voisitte yhdessä tehdä.
Jos lapsia on useampi, voi kuvaaja osallistaa isompaa sisarusta olemaan ”aputyttö” tai ”apupoika”, jotta pienempi sisarus saataisiin viihtymään. Tärkeä tehtävä voi auttaa lasta motivoitumaan.
Kuvauksissa tärkein asia olisi, että teillä on hauskaa. Pohtikaa etukäteen, voisiko kuvaustilannetta naamioida leikin varjoon? Mistä lapsi innostuisi? Mistä pitäisi? Kuvaaja ottaa mielellään vinkkejä vastaan, mistä juuri teidän naperot innostuvat!
Kehu ja kannusta. Kuvauksissa on erittäin sallittua kehua lasta ihan pienimmästäkin onnistumisesta. Positiivinen suhtautuminen (vaikka miten lapsi kiukuttelisi) toimii todennäköisesti paremmin, kuin toruminen. Myös puolisoa saa kehua. Ja itseään. Heh, ja kuvaajaa. Kehutaan siis toisiamme!
Jos lapsia on useita, on tärkeää että huomioimme lapsia mahdollisimman tasavertaisesti. Eli kehutaan ja kannustetaan kaikkia. Isommat sisarukset ovat helposti mustasukkaisia, jos samalla kuvauskerralla kuvataan pienemmän sisaruksen 1v kuvat. Tässä tilanteessa isompi sisarus voi kaivata extrahuomiointia.
Mitkä asiat ovat lapsille tärkeitä tällä hetkellä eli mistä asioista kuvaaja voisi kysellä lapselta? Lapsen jututtaminen mieluisasta aiheesta voi saada aikaan rentoutuneen tunnelman ja hauskoja ilmeitä.
Hyvästäkin valmistautumisesta huolimatta lapsi voi reagoida ”minua ei saa kuvata” – ajatuksella. Tähän auttaa yleensä se, että antaa lapsen hetken olla rauhassa ja käyttää käänteispsykologiaa ajatuksella: ”nyt kuvataan isiä ja äitiä ihan kahdestaan”. Kun isillä ja äidillä on mukavaa ja kuvaan meno ”kiellettyä”, saattaa lapsi halutakin kuvaan. Joskus kuvaus voi olla lapselle ylivoimaista ja silloin lapsen tahtoa täytyy kunnioittaa. Kuvaaja antaa lapselle tilaa ja tuumataan yhdessä, kuinka asiassa edetään.
Kuvaukset voivat jännittää lasta (kuten myös vanhempia). Voitte harjoitella kuvausta kotona etukäteen ulkona, jos lapsi on kova jännittämään. Joskus kova jännitys voi purkautua itkuna pienimmänkin ”takapakin” tullen. Jotta tätä ei pääsisi syntymään, pidetään yllä positiivinen ilmapiiri, kehuminen ja kannustus. Jos lapsi alkaa itkeä jostain syystä, se ei haittaa mitään. Koitetaan selvittää harmituksen aihe, pyydetään tarvittaessa anteeksi, otetaan evästä ja keksitään jotain kivaa tekemistä. Jännittävä uusi tilanne voi laukaista monenlaisia tunteita. Ja jälleen kerran, sitähän se lapsen elämä on: suuria tunteita, joista jokainen on arvokas ikuistettavaksi. Mikä onkaan söpömpää, kuin pienet mutrusuut.
ODOTUSKUVAUS MILJÖÖSSÄ
Tärkein seikka odotuskuvissa miljöössä on, että masu tulisi hyvin esille. Suosittelen kesän kuvauksiin maksimekkoa tai täyspitkää hametta. Masua voi tukea kädellä kuvauksissa kauniin pyöreän muodon esiin tuomiseksi.

OTA HUOMIOON MILJÖÖSSÄ
Punkit, itikat, paarmat ja muut ötökät...näitähän riittää. Varaudu hyttyskarkotteella ja tarvittaessa pitkähihaisilla vaatteilla. Laita tarvittaessa pitkävartiset kengät ja sukat tai pitkälahkeiset housut. Tee punkkitarkastus heti autolle mentyäsi ja vielä kotona.
Aurinko. Laita aurinkovoide tarvittaessa ajoissa, jotta se ehtii imeytyä eikä tahraa vaatteita.
Tuuli. Tämä voi yllättää. Hiukset ja mekko hulmuaa! Ota pompuloita/panta/pinnejä.
Maasto. Jossain tilanteessa voitte olla paljain varpain, mutta pääsääntöisesti suosittelen kenkiä kuvaukseen.
Yllärit. Ritisenlahden alue on rauhallinen, mutta aina voi tulla yllätyksiä, vaikkapa peltoa niittävä traktori tai äkillinen sadekuuro. Varaudun parhaani mukaan erilaisia yllätyksiä varten!
MITÄ MUKAAN KUVAUKSIIN?
Saatat tarvita ainakin:
Kuvausvaatteet
Varavaatteet
Asusteet, pinnit, pompulat, pannat, lapsen harja, pieni peili (tai puhelin)
Meikit, pompulat, pinnit, harja/kampa
Evästä
Pienet välipalkinnot lapsille, esim rusinat.
Juomapullo
Vaippoja
Kosteuspyyhkeitä
Hyttyskarkote
Aurinkorasva
Kuvaajalla on vaalean beige piknik-viltti. Voit ottaa mukaan myös oman halutessasi.
Pian tavataan!
